Espooseen mallia Keski-Euroopasta

Kolme ei-espoolaista mielipidekirjoittajaa esitti Helsingin Sanomien mielipidesivulla (12.8.) näkemyksensä Espoon kaupungintalon purkamista vastaan.

He tunnustivat alueen epäviihtyisyyden – joka on totta -  ja samalla heti perään vastustivat kaupungintalon purkamista. Kaupungintalo on kuitenkin merkittävä ruma järkäle Espoon keskustassa.

Sen jälkeen he vertasivat kaupungintaloa keskustan muihin virastotaloihin ja kehuivat sitä komeaksi. Mielestäni Espoon keskus, jossa merkittävät virastot sijaitsevat, ansaitsee jotain parempaa kuin vertailua rumien rakennusten kesken sen vähemmän ruman säilyttämiseksi. Täytyy myös muistaa, että  kaupungintaloa ei alun perin rakennettu edes nykyistä tarkoitusta varten, kuten  suunnittelussa mukana ollut arkkitehti Merja Nuuttila-Helenius on todennut.

Espoon keskuksesta voidaan halutessa rakentaa upea ja monipuolinen keskus, jossa ihmiset, niin kaupungin vieraat kuin lähialueiden asukkaatkin, viihtyvät. Espoon keskukseen myös nivoutuu koulutuslaitoksia (esimerkiksi Omnia), vanhaa kulttuuria (Espoon vanha kirkko) ja upeita maisemia. Espoossa ei ole lämminhenkistä keskusta-aluetta missään, ja Leppävaarassa ja Tapiolassakin on puutteita sen suhteen. Tapiolan rakennustyylistä ja rakennusten kunnosta olisi paljon sanottavaa.

Rakentamistyylin suhteen voisi ottaa oppia Keski-Euroopasta. Rakentamisen ei tarvitse olla aina lasitornimaista tai muuta suoraviivaista. Rakentaminen voi olla  koristeellista ja kestävää. Vanhan kaupungin henki olisi tavoittelemisen arvoista osana Espoon keskustaa.

Suunnittelukilpailun tuloksista näkee liikaa suoraviivaisuutta, joten voittajaksi valittua suunnitelmaa täytyisi kehittää edelleen.

Se vaatii vaivannäköä, mutta on varmasti sen arvoista.