Suomi tarvitsee eläinasiainvaltuutetun

Oikeutta eläimille- järjestön Ylen A-Studioon toimittama materiaali suomalaisten tuotantoeläinten kohtelusta oli karmivaa katsottavaa. Ongelmia esiintyy ohjelman mukaan yleisesti ja erityisesti suurilla sika- ja siipikarjatiloilla, joissa tavataan jopa kuolleita eläimiä elävien joukossa ja joissa eläimet ovat sullottu virikkeettömiin ahtaisiin tiloihin. Siat järsivät jopa toistensa saparoita virikkeettömyydestä johtuen.

Miten Suomi voi tässäkään asiassa ylpeillä? Eläinten kohtelu kun ei ole näköjään paremmalla tolalla kuin monissa pahoissa paikoissa. Ja miksi EU :n suosittelemia tilojen yllätystarkastuksia ei toteuteta riittävästi? Miten ohjelmassa nähdyt puutteet ovat päässeet tapahtumaan?

Suomessa meni aikaa siihen, että saatiin perustetuksi lapsiasiain valtuutetun virka. Missä viipyy jo jonkin aikaa esillä ollut, eläinsuojelujärjestöjen ja eduskunnan eläinsuojeluryhmän ajama  eläinasiainvaltuutetun virka? Viran perustaminen olisi todella tarpeen, sillä silloin yhdellä taholla olisi selkeä vastuu esimerkiksi tilojen tarkastuksista ja tarpeellisista toimista jos puutteita ilmenee eläinten hyvinvoinnissa. Eläinlääkärin tarkastusten lisäksi yllätystarkastukset ovat varmasti tarpeen, sillä aina on mahdollista, että joillakin tiloilla tila siistitään uuteen uskoon vain eläinlääkärin tarkastusta varten.

Onhan meillä olemassa inhimillinen moraali, jonka mukaan heikoimmista täytyy pitää huolta. Eläimet ovat nyky-yhteiskunnassa täysin meidän vallassamme eivätkä ne todellakaan pysty puolustamaan itse itseään. Tuotantoeläimet ovat myös eläimiä omine tarpeineen.