TURVALLINEN LAPSUUS
Turvallinen lapsuus lähtee välittämisestä ja huolenpidosta, jota tarjoavat ensisijaisesti omat vanhemmat, sitten koulu, iltapäivätoiminta ja turvallinen lähiympäristö. Joskus ehkä sijaisperhe tai adoptiovanhemmat.
On tärkeää kehittää lapsiperheille sopivia asuinalueita, joissa perheiden välinen verkottuminen helpottuu, niin, ettei yhdenkään pikku koululaisen tarvitse tuntea oloaan turvattomaksi, jos vanhemmat ovat koulun loppumisen jälkeen vielä poissa useita tunteja.
Pienille koululaisille on hyvä järjestää myös ohjattua iltapäivätoimintaa, jotta turvallista aikuista seuraa on ympärillä. Onhan tutkittu, että jopa yli 10 tunnin yksin tai vertaisryhmässä oleminen viikossa on pienen koululaisen psyykelle liikaa ja luo perusturvattomuutta. Ohjatun iltapäivätoiminnan ei tarvitse olla raskasta, mutta lasten harrastuksia voisi toki sijoittaa useammin koulun jälkeiselle iltapäivälle, myös tarvittaessa koulun tiloihin. Kolmannelle sektorille pitää antaa riittävästi mahdollisuuksia.
Työaikojen joustoa on hyvä kehittää aivan pienten lasten vanhemmille, jotta lasten päiväkotipäivät lyhenisivät kun aina jompi kumpi pääsee hakemaan lapsen aikaisemmin tai tuomaan myöhemmin päiväkotiin. On raastavaa katsella aivan pieniä lapsia viettämässä päiväkodissa pitkiä päiviä.
Kesäajankin on oltava riittävän turvallinen pienemmille ja isommille koululaisille. On järkyttävää kuulla, että on koululaisia, jotka ovat käytännössä koko kesän kaiket päivät yksin tai vertaisryhmässä. Sellaisen voisi samaistaa suorastaan heitteillejättöön! Kesä- ja kesäleiritoimintaa pitäisi kehittää vielä paljon enemmän, ensisijaisesti niille, joiden lähipiiri- ja sukulaisverkostot eivät pysty täyttämään lapsen kehityksen kannalta tärkeitä turvallisuuden ja toiminnan tarpeita. Muutkin voivat toki saada virikkeitä kesäleireiltä. Omat urheilukesäleirikokemukseni ovat ikuisesti muistoissani opettavaisina kokemuksina, myös kurin ja elämänhallinnan kannalta.
