Ei liikaa korkeaa rakentamista

06.01.2021

Länsiväylä

Painotin edellisellä valtuustokaudella kaupunkisuunnittelulautakunnassa sitä, että Espoon kaupunkikeskuksia ja kaupunginosia olisi hyvä kehittää omaleimaisiksi. Edistystä on tapahtunut ja enää Espoossa ei tarvitse kulkea yhtä lailla epätietoisena siitä, missä päin Espoota kulloinkin on. Onneksi tämä on vihdoin ymmärretty ja meillä on jo vähän omaleimaisuutta ja maamerkkejä, kuten Niittykummun tornitalo ja Tapiolan kattorakenteet, kertomassa erilaisista Espoon kolkista.

On hyvä, että joihinkin Espoon keskuksiin rakennetaan korkeita taloja, mutta onko tämä kehitys mennyt liian pitkälle? Mielestäni riittäisi, jos vaikka Keilaniemi ja Finnoo toimisivat korkean rakentamisen paikkoina. Muissa keskuksissa voisi korkeudet rajoittaa pääasiassa yleisesti hyväksyttyihin miellyttäviin tasoihin. Joskus luin tutkimuksesta, jonka mukaan 4-8 kerrosta koetaan yleensä miellyttävänä rakennuskorkeutena. Eurooppalaisten suurkaupunkien vanhat keskustat vaikuttavat noudattavan tätä kaavaa, ja ne ovat erittäin haluttuja asuinalueita.

Pieta Kupiaisen aihetta käsittelevässä pro gradu -tutkielmassa esitetään, että pilvenpiirtäjät näyttävät kaukaa upeilta, mutta lähempää huomataan, että ne ovat huonosti yhteydessä ympäröivään katutilaan ja julkinen tila niiden edustalla on monotonista, josta ihmiset kiirehtivät pois. Hänen mukaansa tornien luoma varjoisuus ja tuulisuus lisäävät epämiellyttävää kokemusta. Tästä syystä tornitalojen katutilojen suunnittelu on erittäin vaativaa ja siihen täytyy Espoossa panostaa sataprosenttisesti.

Kaupunkiin luovat tunnelmaa myös kotoisat kattorakenteet, sekä bulevardityyppiset katuratkaisut, joita esimerkiksi Tampereen Vuoreksessa on toteutettu onnistuneesti. Lämminhenkistä uusvanhaa rakentamista on tehty Euroopassa, mutta esimerkiksi Espoon suunnitelmissa sitä ei näy lainkaan. Pakottavia rakennusmääräyksiä voisi laatia enemmän, jotta klassisempaa viihtyisää kaupunkiympäristöä saataisiin luotua ainakin jonkin verran Espooseen.

Autoja ei myöskään pidä siivota katukuvasta. Vai valittavatko esimerkiksi helsinkiläiset siitä, että autot ovat pysäköityinä kadulla?

09.03.2022Katujen kunnossapidon resursseja on lisättävä
19.02.2022Älykkäillä investoinneilla kaupungille säästöjä ja jopa tuloja
19.05.2021Espoon kasvun täytyy olla hallittua
06.01.2021Ei liikaa korkeaa rakentamista
15.02.2018Aarnivalkean ja Jousenkaaren koulurakennuksia ei tarvitse säilyttää
22.03.2017Espooseen joustava liikenne ja autoilumyönteisyys kunniaan
02.02.2017Ruuhkamaksut taas otsikoissa
05.07.2016Korkeakouluihin pääsyyn pitäisi olla erilaisia reittejä
28.05.2016Sisäilmaongelmiin toimiva ratkaisu
24.02.2016Raiteet ja autoilu sopivat yhteen

Siirry arkistoon »