Homekoulut kuntoon halvalla

08.03.2014

Homekoulut voidaan korjata halvalla (8.-9.3.2014 Länsiväylä)

On turha luulla, että Espoossa tehtäisi asiat parhaalla, tehokkaimmalla tai eniten kustannuksia säästävällä tavalla. Useat sisäilmaongelmaiset koulut voidaan nimittäin korjata kapselointimenetelmällä, jonka hinta on vain murto-osa peruspurkamiseen liittyvään korjausmenetelmään verrattuna. Näitä korjauksia ei ole suinkaan suoritettu Espoossa vaan muualla Suomessa, kuten Jyväskylässä, Varkaudessa, Kuopiossa ja Porissa. Suuren kaupungin haittana taitaa usein olla joustavuuden puute, sillä Helsingistäkään en löytänyt esimerkkejä.

Tässä korjausmenetelmässä edut eivät rajoitu ainoastaan minimaalisiin kustannuksiin vaan kouluissa suoritetuissa korjauksissa valtava etu on se, että väistötiloja ei tarvita. Korjaukset tehdään luokka kerrallaan, jossa työskennellään täysin muusta tilasta eristetyssä tilassa, jotta haitalliset aineet eivät leviä muualle kouluun. Menetelmä soveltuu rakennuksiin, joissa on lattiarakenteiden kautta tulevia sisäilmaongelmia.

En kirjoittaisi tästä ellen olisi ottanut selvää asioista, eli siitä ovatko sisäilmaongelmista kärsivien oireilut vähentyneet menetelmän avulla korjatuissa tiloissa. Otin yhteyttä neljään oppilaitokseen, jossa on tehty kapselointikorjauksia noin viisi-kuusi vuotta sitten. Vaikutusten pitäisi siis näkyä kuten myös sen miten pysyväisluonteisesta korjauksesta on kyse. Keskustelin oppilaitosten vastuuhenkilöiden kanssa, jotka tiesivät mistä on kyse ja joilla on mahdollisuus seurata sisäilmaongelmista kärsivien oireilua oppilaitoksessa.

Kyselyni tulos oli se, että kaikissa neljässä oppilaitoksessa sisäilmaongelmat olivat hävinneet ja oireilut loppuneet! Esimerkiksi Repokankaan koulussa Varkaudessa ”ongelmat olivat vakavia” ennen korjausta. Kyselyni tulokset eivät voi olla sattumaa ja siksi myös Espoossa kymmeniä miljoonia, paljon vaivaa ja ihmisten terveyttä säästävä kapselointimenetelmä olisi otettava vakavasti.

Muitakin uusia rahaa säästäviä menetelmiä on olemassa, ja käsittääkseni väliseiniä mikrobeista puhdistava menetelmä on vihdoin tulossa koekäyttöön Espoossa.

Mitä Espoon virkamiehistä ja meistä poliitikoista ajatellaan joidenkin vuosien kuluttua, jos suljemme silmämme uusilta ratkaisuilta ja rahan ja väistötilojen puutteen vuoksi annamme lastemme kärsiä ja tuhota terveytensä saastuneissa kouluissa?
09.03.2022Katujen kunnossapidon resursseja on lisättävä
19.02.2022Älykkäillä investoinneilla kaupungille säästöjä ja jopa tuloja
19.05.2021Espoon kasvun täytyy olla hallittua
06.01.2021Ei liikaa korkeaa rakentamista
15.02.2018Aarnivalkean ja Jousenkaaren koulurakennuksia ei tarvitse säilyttää
22.03.2017Espooseen joustava liikenne ja autoilumyönteisyys kunniaan
02.02.2017Ruuhkamaksut taas otsikoissa
05.07.2016Korkeakouluihin pääsyyn pitäisi olla erilaisia reittejä
28.05.2016Sisäilmaongelmiin toimiva ratkaisu
24.02.2016Raiteet ja autoilu sopivat yhteen
23.01.2016Espoossa luotava persoonallista kaupunkia
06.05.2015Pysäköinnin on oltava järkevää Espoossa
18.03.2015Autoilun sujuvuuden puolesta
07.02.2015Jättikunta vaarantaa kilpailukyvyn
11.10.2014Joukkoliikennettä suosivat autoilijatkin
08.06.2014Träskändan kartanon korjaamisella kiire
08.03.2014Homekoulut kuntoon halvalla
28.12.2013Kilometriperusteinen autovero epätasa-arvoinen
24.04.2013Unohdetaan kuntien karsiminen metropolialueella
16.03.2013Autopaikka- ja pysäköintipommi kytee Espoossa
19.12.2012Koulujen ja päiväkotien desinfiointiaineiden myrkyistä hengitysoireita
19.09.2012Pohjois-Espoosta päästävä lukioihin
11.07.2012Puututaanko Kuninkaankallion asumisyksikön ongelmiin?
11.05.2012Omistusasuminen jätettävä rauhaan
14.04.2012Autoilijat eivät kaipaa lisärasitusta
17.01.2012Guggenheim-hanke hyllylle
10.08.2008Espoon keskuksesta rakennettava näyttävä ikkuna ulkomaailmaan
25.05.2008Rakentamisen vastuuta täytyy korostaa
15.02.2008Jarrua tietulleille
01.02.2008Oikeaa kaupunkisuunnittelua Espooseen
05.01.2008Espoo ilmastotalkoisiin
21.10.2007Pelkät puheet ja lamppujen sammuttelu eivät riitä
15.06.2007Espoon kannattaa ottaa mallia Tukholmasta
05.05.2007Espoon keskus on järkyttävä kokemus!
16.03.2007Tanskan työllistämismallista oppia
25.02.2007Kaupungintalon arvokkuus on kyseenalainen
10.01.2007Uusi tilintarkastuslaki ankara yhdistyksille
09.11.2006Miksi ihmiset hamuavat materiaa?
14.10.2006Kehut USA:lle paikallaan
10.09.2006Al Goren viesti ei ollut itsestäänselvyys
08.09.2006Raiteet Espooseen vai Etelä-Espooseen?
21.06.2006Pedofiilit valvontaan
13.04.2006Selvitystä selvityksen perään
04.03.2006Ennaltaehkäisyn tärkeydestä
30.10.2005Välinpitämättömyys opitaan vanhemmilta
15.10.2005Pysähtyneisyys vaivaa Suomea
14.07.2005Ekoautoja käytetään liian vähän
28.07.2004Asuinympäristöt yhteisöllisyyttä suosiviksi