Kaupungintalon arvokkuus on kyseenalainen

25.02.2007

Kaupungintalon arvokkuus on kyseenalainen (25.2.2007 Länsiväylä)

Pekka Holopainen (SD) esitti Puheenvuoro-palstalla (7.2.) ajatuksiaan Espoon keskustasta ja sen ilmeen kohentamisesta. Hän arvosteli näkemystä, jonka mukaan kaupungintalo pitäisi purkaa ja sen tilalle rakentaa uusi uljas kaupungintalo.

On kuitenkin totta, että meillä on uusi uljas kaupunki, jonka vaurastuminen on edennyt hurjaa vauhtia. On totta, että Espoo on kasvanut joskus niin kovaa vauhtia, että rakennuksia on myös pystytetty hätäisesti. Ja sekin on totta, että rakentamisen laatuun ei ole kiinnitetty tarvittavaa huomiota. Nykyinen kaupungintalo näyttää juuri sellaiselta hätäisesti kokoon kyhätyltä ikävännäköiseltä tiilimonumentilta siihen aikaa vallalla olleen "ei minkään näköisen" rakentamislinjauksen suuntaisesti. Kyhättyä vaikutelmaa vahvistaa se, että kaupungintalon ulkokuori on näin nopeasti rapautumassa, katto vuotaa, jne.

Mikähän kaupungintalon saama kansainvälinen kiitos on sitten mahtanut olla? Riittäähän siihen tietenkin, että joku ulkomaalainen delegaatio on kohteliaisuussyistä kehunut sitä. Suomessa ei aina ymmärretä, että ulkomaalaiset usein kehuvat vain kohteliaisuudesta. Mitä muuta kuin kehuja on voinut joku delegaatio antaa, jos sille esitellään upouutta kaupungintaloa. Tuskin suomalaisetkaan menisivät tahallaan ulkomailla haukkumaan näkemäänsä vaikka millaisia hirvityksiä näkisivät.

Helsingin puolella on tuhottu oikeasti kauniita rakennuksia, sellaisia, jotka ovat olleet hyvin rakennettuja ja jotka olisivat säilyneet kauniina vuosikymmenien saatossa. Jos sellaisia virheitä on aiemmin tehty, ei se tarkoita sitä, että kaikkea pitäisi säilyttää pelkästä säilyttämisen vimmasta. Espoon kaupungintalo ei valitettavasti edusta tuota rakentamisen jaloa parhaimmistoa, eikä sitä pidä säilyttää ainoastaan sen takia, että se kuvastaa oman aikansa huonoa ja tyylitöntä rakentamista! Vaikka kaipaammekin kiinnittymistä maamme nuoreen historiaan, ei meidän pidä kiinnittyä sen virheisiin, ei varsinkaan silloin kun kaupungintalo on kyseessä.

Kaupungintalo pitäisi nimenomaan rakentaa parhaan laadun ja ajattoman tyylitajun innoittamana, sellaiseksi, että se herättää kunnioitusta jo ensi silmayksellä. Kaupungintalon pitäisi jotenkin symboloida espoolaista ylevää henkeä ja yrittäjyyttä ja samalla sen avarakatseisuutta muuhun maailmaan nähden.

Nykyinen synkkä tiilikompleksi ei näitä vaikutelmia anna, se kuvastaa pikemminkin sulkeutunutta valtaa ja salamyhkäistä "breshneviläisyyttä", jota ei meillä Espoossa tietääkseni vaalita vaan asiat pyritään saamaan avoimiksi.

Holopaisen mukaan vanhasta uutta on haasteellisempi tehtävä kuin uuden rakentaminen. Jospa asia käännettäisiin niin, että tehtäisiin uusvanha uusi kaupungintalo. Esimerkiksi Pietarissa rakennetaan joskus nykyisin vanhaa arkkitehtuurityyliä käyttäen. Kuitenkin vain arkkitehtien mielikuvituksen ja ylevien aatteiden pitäisi olla rajana uuden kaupungintalon suunnittelussa, uusvanhaa tyyliä poissulkematta.

Jos Espoon keskuksessa kerran sijaitsevat kaupungin tärkeimmät organisaatiot, pitäisi sen näyttää arvoiseltaan. Siellä on muutakin purkamisen arvoista. Uutta tehdessä rakentamisen laatuun pitäisi kiinnittää erityistä huomiota, niin ajan saatossa rakennukset pysyvät pystyssä ilman suuria kustannuksia.

Kuten maisemakokonaisuuksia, ympäristön estetiikkaa ei pidä syrjäyttää pelkän tehokkuus- ja käytännönajattelun tieltä. Ympäristön visuaalinen harmonia vaikuttaa mieleemme ja ehkä mielenterveyteemmekin. Rakennusten muoto ja värit ovat osa sitä ja on olemassa selvää yksimielisyyttä joidenkin rakennustyylien kaudeudesta. Vai onko monikaan ehtinyt haukkua esimerkiksi vanhan Eiran rakennuksia rumiksi?

Katsokaamme ulkomailla sijaitsevia kaupungintaloja. Ihan itkettää Espoon kaupungintalo niiden jopa vuosisatoja pystyssä pysyneiden luomusten rinnalla. Mikä tahansa kaupunki mieleen tuleekin, kaikissa kaupungintaloissa on ansaitsemaansa arvokkuutta monimuotoisine arkkitehtuureineen. Näkee, että ne kaupungintalot on tehty vaivalla ja rakkaudella, viimeiseen koristeluun saakka.

09.03.2022Katujen kunnossapidon resursseja on lisättävä
19.02.2022Älykkäillä investoinneilla kaupungille säästöjä ja jopa tuloja
19.05.2021Espoon kasvun täytyy olla hallittua
06.01.2021Ei liikaa korkeaa rakentamista
15.02.2018Aarnivalkean ja Jousenkaaren koulurakennuksia ei tarvitse säilyttää
22.03.2017Espooseen joustava liikenne ja autoilumyönteisyys kunniaan
02.02.2017Ruuhkamaksut taas otsikoissa
05.07.2016Korkeakouluihin pääsyyn pitäisi olla erilaisia reittejä
28.05.2016Sisäilmaongelmiin toimiva ratkaisu
24.02.2016Raiteet ja autoilu sopivat yhteen
23.01.2016Espoossa luotava persoonallista kaupunkia
06.05.2015Pysäköinnin on oltava järkevää Espoossa
18.03.2015Autoilun sujuvuuden puolesta
07.02.2015Jättikunta vaarantaa kilpailukyvyn
11.10.2014Joukkoliikennettä suosivat autoilijatkin
08.06.2014Träskändan kartanon korjaamisella kiire
08.03.2014Homekoulut kuntoon halvalla
28.12.2013Kilometriperusteinen autovero epätasa-arvoinen
24.04.2013Unohdetaan kuntien karsiminen metropolialueella
16.03.2013Autopaikka- ja pysäköintipommi kytee Espoossa
19.12.2012Koulujen ja päiväkotien desinfiointiaineiden myrkyistä hengitysoireita
19.09.2012Pohjois-Espoosta päästävä lukioihin
11.07.2012Puututaanko Kuninkaankallion asumisyksikön ongelmiin?
11.05.2012Omistusasuminen jätettävä rauhaan
14.04.2012Autoilijat eivät kaipaa lisärasitusta
17.01.2012Guggenheim-hanke hyllylle
10.08.2008Espoon keskuksesta rakennettava näyttävä ikkuna ulkomaailmaan
25.05.2008Rakentamisen vastuuta täytyy korostaa
15.02.2008Jarrua tietulleille
01.02.2008Oikeaa kaupunkisuunnittelua Espooseen
05.01.2008Espoo ilmastotalkoisiin
21.10.2007Pelkät puheet ja lamppujen sammuttelu eivät riitä
15.06.2007Espoon kannattaa ottaa mallia Tukholmasta
05.05.2007Espoon keskus on järkyttävä kokemus!
16.03.2007Tanskan työllistämismallista oppia
25.02.2007Kaupungintalon arvokkuus on kyseenalainen
10.01.2007Uusi tilintarkastuslaki ankara yhdistyksille
09.11.2006Miksi ihmiset hamuavat materiaa?
14.10.2006Kehut USA:lle paikallaan
10.09.2006Al Goren viesti ei ollut itsestäänselvyys
08.09.2006Raiteet Espooseen vai Etelä-Espooseen?
21.06.2006Pedofiilit valvontaan
13.04.2006Selvitystä selvityksen perään
04.03.2006Ennaltaehkäisyn tärkeydestä
30.10.2005Välinpitämättömyys opitaan vanhemmilta
15.10.2005Pysähtyneisyys vaivaa Suomea
14.07.2005Ekoautoja käytetään liian vähän
28.07.2004Asuinympäristöt yhteisöllisyyttä suosiviksi