Pysäköinnin on oltava järkevää Espoossa

06.05.2015

Pysäköinnin on oltava järkevää Espoossa  (Länsiväylä 6.5.2015)

Viime viikkoina on taas Länsiväylän Areenalla valitettu pysäköinnin hankaluudesta Espoossa. Erityisesti Suurpellon pysäköinti on koettu hankalaksi.

Ei ole järkevää, että pysäköintimahdollisuuksia rajoitetaan siksi, että kaavoittajat haluavat tehdä jostain alueesta ”ekologisen”.

Suurpelto on lisäksi alue, jossa ei ole eikä tule toistaiseksi raiteita. Ja vaikka tulisikin, julkinen liikenne ei tule siellä palvelemaan kaikkia liikkumistarpeita kuten lähestulkoon koko Espoossa.

Nykyisin valmistellaan kaavoja, joissa on vaarallisen vähän pysäköintiä. Tästä aiheesta joudumme jatkuvasti painiskelemaan kaupunkisuunnittelulautakunnassa, sillä jotkut lautakunnan jäsenet puolustavat henkeen ja vereen autoilun vähentämistä ja sitä, että autoilu ei edes saisi näkyä katukuvassa. Pyöräilyä pidetään yhä vertailukelpoisena kulkuvälineenä auton kanssa, vaikka kuinka tiedetään vallitsevat ilmasto-olot ja keskimääräiset pyörämatkat, jotka jäävät varsin lyhyiksi. Pyöräilyinto karisee myös suhteessa kannettavien tavaroiden ja kuljetettavien lasten määrään, pukeutumisvaatimuksiin ja omaan fyysiseen kuntoon. Emme voi luoda jotain uutta, uljasta yhteiskuntaa elämän realiteeteista välittämättä!

Metropysäkkien alueilla tehdään nyt ihmiskoetta, joka sallii noin 0,5 autoa per asunto. Katsotaan sitten miten paljon meillä riittää näille alueille ihmisiä, jotka tarvitsevat näin vähän autoja, vieraspaikoista puhumattakaan. Jos matkoja tulee muun kuin metroreitin tai jonkin nopean bussireitin varrelle, se jää nähtäväksi. Onneksi olemme nyt saaneet läpi lautakunnassa sen, että lisäpysäköintipaikoille pitää kaavoissa olla varaukset. Eli jos tarve vaatii, niitä voi rakentaa myöhemmin.

En ole vieläkään ymmärtänyt miksi autoja ei näy kaavojen havainnekuvissa. Autot eivät ole rumia, vaan upeita kulkuvälineitä, joiden myötä kadut elävöityvät ja turvallisuus paranee, synkkien pysäköintiluolien sijaan, joissa ei ole juuri sosiaalista kontrollia ilta-aikaan. Sellon liityntäpysäköintiluolassa havaitsin puoli yhdeksän aikaan hallin ollessa jo melko autio jonkun kiertelevän ja katselevan mahdollista varastettavaa autoista. Tuli kiire häipyä hallista nopeasti.

Katupysäköinti ja avoimet esteettiset pysäköintitalot, jotka ovat myös hinnaltaan edullisempia, täytyy pitää kuvassa mukana! 

09.03.2022Katujen kunnossapidon resursseja on lisättävä
19.02.2022Älykkäillä investoinneilla kaupungille säästöjä ja jopa tuloja
19.05.2021Espoon kasvun täytyy olla hallittua
06.01.2021Ei liikaa korkeaa rakentamista
15.02.2018Aarnivalkean ja Jousenkaaren koulurakennuksia ei tarvitse säilyttää
22.03.2017Espooseen joustava liikenne ja autoilumyönteisyys kunniaan
02.02.2017Ruuhkamaksut taas otsikoissa
05.07.2016Korkeakouluihin pääsyyn pitäisi olla erilaisia reittejä
28.05.2016Sisäilmaongelmiin toimiva ratkaisu
24.02.2016Raiteet ja autoilu sopivat yhteen
23.01.2016Espoossa luotava persoonallista kaupunkia
06.05.2015Pysäköinnin on oltava järkevää Espoossa
18.03.2015Autoilun sujuvuuden puolesta
07.02.2015Jättikunta vaarantaa kilpailukyvyn
11.10.2014Joukkoliikennettä suosivat autoilijatkin
08.06.2014Träskändan kartanon korjaamisella kiire
08.03.2014Homekoulut kuntoon halvalla
28.12.2013Kilometriperusteinen autovero epätasa-arvoinen
24.04.2013Unohdetaan kuntien karsiminen metropolialueella
16.03.2013Autopaikka- ja pysäköintipommi kytee Espoossa
19.12.2012Koulujen ja päiväkotien desinfiointiaineiden myrkyistä hengitysoireita
19.09.2012Pohjois-Espoosta päästävä lukioihin
11.07.2012Puututaanko Kuninkaankallion asumisyksikön ongelmiin?
11.05.2012Omistusasuminen jätettävä rauhaan
14.04.2012Autoilijat eivät kaipaa lisärasitusta
17.01.2012Guggenheim-hanke hyllylle
10.08.2008Espoon keskuksesta rakennettava näyttävä ikkuna ulkomaailmaan
25.05.2008Rakentamisen vastuuta täytyy korostaa
15.02.2008Jarrua tietulleille
01.02.2008Oikeaa kaupunkisuunnittelua Espooseen
05.01.2008Espoo ilmastotalkoisiin
21.10.2007Pelkät puheet ja lamppujen sammuttelu eivät riitä
15.06.2007Espoon kannattaa ottaa mallia Tukholmasta
05.05.2007Espoon keskus on järkyttävä kokemus!
16.03.2007Tanskan työllistämismallista oppia
25.02.2007Kaupungintalon arvokkuus on kyseenalainen
10.01.2007Uusi tilintarkastuslaki ankara yhdistyksille
09.11.2006Miksi ihmiset hamuavat materiaa?
14.10.2006Kehut USA:lle paikallaan
10.09.2006Al Goren viesti ei ollut itsestäänselvyys
08.09.2006Raiteet Espooseen vai Etelä-Espooseen?
21.06.2006Pedofiilit valvontaan
13.04.2006Selvitystä selvityksen perään
04.03.2006Ennaltaehkäisyn tärkeydestä
30.10.2005Välinpitämättömyys opitaan vanhemmilta
15.10.2005Pysähtyneisyys vaivaa Suomea
14.07.2005Ekoautoja käytetään liian vähän
28.07.2004Asuinympäristöt yhteisöllisyyttä suosiviksi